tiistai 29. syyskuuta 2009

rauhaisaa













Mystic ja Magnet :)
Mystic jääkin hieman pidempään eli viikoksi vielä.

torstai 24. syyskuuta 2009

Pennut tarkistettu

Kaikki normaalia ja Merlinin kivekset ok.
Magicilla pieni (alle 1 mm) heitto ylä-ja alaleuan pituudessa, todennäköisesti tulee ihan normaali purenta kuitenkin. Sillä on myös pieni napatyrä joka painuu kosketettaessa sisään. Tuskin tulee siis sekään aiheuttamaan ongelmia.

Kukaan ei huutanut autossa, joku oli oksentanut mutta en osaa sanoa kuka. Merlinille ja Miragelle pitää ostaa oma stetoskooppi, väkisin meinasivat syödä tohtorin oman :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

jatkoa kuka on kenen-juttuun

Magic on Leilan ja Susannalle Mirage.

Pennut saivat eilen ekan annoksen axiluria, tänään toinen ja kolmas sitten keskiviikkona. Torstaille on aika eläinlääkärin tarkastukseen.

Ihan mahottomia riiviöitä noi alkaa jo olemaan, eilen illalla ne meni aidan alta itse metsälenkille.
Tulivat sieltä kyllä omineen poiskin :) Yhtään niitä ei maailma pelota.
Pihalta syödään kaikenlaista kivaa, kuten omenia, riikunoita, heiniä etc.
Nyt just kun tätä kirjoitan nukkuvat tarhassa, sisällä on ihanan rauhallista :)

maanantai 21. syyskuuta 2009

kuka on kenen

No niin, päätökset on melkein tehty.
Merlin tulee Lealle :), tää oli helppo koska ei ollut vaihtoehtoja :))
Magnet Minnalle, Mystic Katrille. Magicin ja Miragen välillä vielä hieman pähkäilen....

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

rekkarit







Tuli jo postissa. Tosi nopeaa toimintaa kennelliitolta.



tiistai 15. syyskuuta 2009

kaahailua


Sirutettu

Eilen illalla Muhosen Laura kävi pennut siruttamassa ja illalla laitoin sit rekisteri-ilmon menemään. Tänään tuli jo ilmoitus että valmis maksettavaksi, taitaa paperit ehtiä oikeen hyvin tänne ennen luovutusta. Hetken pidän teitä vielä jännityksessä ennen kuin julkistan kuka pennuista on minkäkin niminen ;)

Peppi lähtee tänään kotiinsa ja pennut jäävät keskenään.

torstai 10. syyskuuta 2009

Nimiä

Pennut on nyt nimetty. Uros on Merlin.
Nartut; Magic, Magnet, Mirage ja Mystic.
Maanantai-iltana tulee siruttaja ja sitten ruvetaan odottelemaan rekisteripapereita. Toivotaan että rekkarit ehtii tulla luovutukseen mennessä :)

koulutettuja


tiistai 8. syyskuuta 2009

maanantai 7. syyskuuta 2009

Vauhtia

Vauhtia alkaa on niin paljon että sisäkuvista ei meinaa tulla muuta kuin suttua





















perjantai 4. syyskuuta 2009

torstai 3. syyskuuta 2009

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

pelaa taas




Netti nimittäin, uusi modeemi auttoi pätkimiseen.


Pennut on madotettu maanantaina ja alkavat muistuttaa riiviöitä päivä päivältä enemmän.